Työpaikkakiusaaminen, eli lakitermein ilmaistuna häirintä tai epäasiallinen kohtelu töissä on:

  • sanoin, toimin tai asentein loukkaavaa käytöstä
  • käytöstä, joka toistuvana aiheuttaa haittaa tai ainakin vaaraa kohteen terveydelle.

Jokaisella työyhteisön jäsenellä on velvollisuus toimia siten, ettei kiusaaminen kannattaisi ja ettei sitä ylipäänsä esiintyisi.
Syrjintä on kiellettyä työhön otettaessa, työnteon aikana ja työn päättämistilanteissa. Mutta kuinka tunnistaa epätasapuolinen kohtelu – ja kitkeä sekä parhaimmillaan tietenkin
kokonaan välttää se?

Tässä koulutuksessa saat etenemisohjeita erilaisiin ja eriasteisiin tilanteisiin, joissa on kyse joko väitetystä tai jo todetusta häirinnästä, epäasiallisesta käytöksestä tai syrjinnästä. Lähestymistapa on pääasiassa oikeudellinen, mutta lainsäädännön noudattamisen lisäksi huomioidaan myös muut hyvät työyhteisötaidot.

Lue lisää