”Älä, älä, alä!”

Myöhäistä. Se meni jo. Nimittäin vasikalle pulverista ja vedestä sekoitettu juoma minun kurkustani alas.

Oli pakko saada kokeilla. Maistaa uutta. Yksivuotiaan innolla ja uteliaisuudella tutustuin isovanhempieni navettaan.

Periytyykö yrittäjyys?

Mitään suurta vahinkoa ei sattunut. En sairastunut. Jatkossa tosin join navetassa vain vastalypsettyä lämmintä ja rasvaista maitoa. Muutama vuosi myöhemmin heinäkasoissa kiipeily oli tärkeintä.

Isovanhempani olivat maatalousyrittäjiä Etelä-Pohjanmaalla. Siinä sivussa heillä oli muutakin pientä bisnestä ja useita luottamustoimia. Työteliäisyys ja itsenäisyys – mutta samalla myös toisen auttaminen – olivat heille tärkeitä arvoja.

Miksi minä heitä muistelen? Koska vietin heidän luonaan paljon aikaa lapsuudessani ja nuoruudessani ja koen omaksuneeni ”tekemisen meininkiä” omien vanhempieni lisäksi myös muun muassa heiltä.

Pitää saada kokeilla

Nämäkin muistot olivat taustalla, kun viime vuonna ryhdyin yrittäjäksi. Piti saada kokeilla –  ja maistaa uutta.

Oli myös muuten sopiva tilanne: kun muutin pääkaupunkiseudulta Ylöjärvelle, vanha työ oli joka tapauksessa syytä vaihtaa uuteen. Koin, etten heti löytänyt toiveitteni mukaista paikkaa vieraan palveluksesta ja ehkä hieman malttamattomanakin päätin itse luoda itselleni sopivan paikan.

Toimin lakimiehenä. Konsultoin ja koulutan esimerkiksi yritysjohtoa ja lähiesimiehiä. Koska lainsäädännön ja oikeuskäytännön lisäksi myös muun muassa organisaatiokulttuuri sekä erilaiset ihmis- ja valtasuhteet vaikuttavat merkittävästi eri työpaikoilla, käsittelen näitä asioita yleensä yhdessä.

Minulle on vuodessa muodostunut laaja asiakaskunta ympäri Suomea. Matkustaminen on mukavaa, mutta tärkeää on osata ja uskaltaa myös rajoittaa sitä. Omasta jaksamisesta kannattaa pitää huolta. KataKoski Oy toimii aiempaa huolettomamman työelämän puolesta, mutta myös minun on syytä pitää omat huoleni kohtuullisen kokoisina.

Lakimies taiteilijana?

Yrittäjyys on kovaa työtä – niin kuin toki moni muukin. Haihattelijat eivät yleensä pärjää. Onnekkaat sattumukset voivat joskus auttaa, mutta eivät pelkästään. Niiden hyödyntäminenkin on oma taitonsa.

Asiakaspalautteissa saamani kommentti ”Rento lakimieheksi” lämmittää usein mieltäni. Vakavien asioiden keskeltäkin voi löytää huumoria.

Olen iloinen, kun saan työssäni sekä kirjoittaa että puhua paljon. Viestinnässä meistä kukaan ei koskaan ole täydellinen, mutta silti ainakin jonkinlaiset onnistumisen kokemukset kantavat seuraaviin koitoksiin.

En voi juurikaan luoda uutta oikeuskäytäntöä, mutta omista esityksistäni voin tehdä omanlaisiani. Asioiden esittämistapa saa – ja sen kuuluukin minun työssäni usein olla – persoonallinen. Ja kun esimerkiksi blogitekstit eivät enää riitä, voin kirjoittaa kirjan.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Ylöjärven Yrittäjien 100 tarinaa yrittäjyydestä -sarjassa 4.4.2017.