Loading...
Työelämä ja -oikeus – yksinkertaisesti tosissaan

KataKoski Oy:n Katariina Sorvannon tavoitteena ovat kokonaisvaltainen oikeudenmukaisuus, tasapaino ja hyvinvointi. Tämä koskee niin Katariinaa itseään kuin hänen asiakkaitaankin. Miten tähän päästään – eli miten vallitsevaa tilannetta vähitellen parannetaan? Kaikki voivat kehittyä, jos itse vain tahtovat.

Katariina Sorvanto on kirjoittanut useisiin blogeihin, muun muassa Taloustaidon sivuille ja eri kauppakamarien julkaisuihin. Kaikki KataKoski Oy:n nimissä kirjoitetut blogitekstit lisätään myös tänne, mahdollisuuksien mukaan myös alkuperäisiin julkaisuihin linkitettyinä.

Loppu paikallispoliitikon epäasialliselle käytökselle kunnan työntekijää tai viranhaltijaa kohtaan?

Epäasiallinen käytös on sanoin tai asentein, tekemisin tai tekemättä jättämisin, tarkoituksellisesti loukkaavaa toimintaa, joka toistuvana aiheuttaa haittaa tai ainakin vaaraa kohteensa terveydelle. Kyse voi olla henkilön tai hänen työsuoritustensa jatkuvasta ja perusteettomasta arvostelusta ja mitätöinnistä, [...]

19.04.2021|

Valhe vai totuus työkaverista, esimiehestä tai johtajasta?

Valehtelu työpaikalla – totta vai ei, siinäpä pulma. Oikeusturva vai oikeusmurha? Oletko joskus hieman huijannut vaikkapa lääkäriä? Esimerkiksi suurennellut tai vähätellyt jotain vaivaasi? Minä ainakin olen, ohjatakseni tilannetta haluamani lopputuloksen suuntaan. Esimerkiksi yksi saattaa haluta diagnoosin työkyvyttömyydestä, [...]

07.02.2021|

Selätä alisuoriutuminen – tavalla tai toisella

Alisuoriutuminen on työntekijän vaikutuspiirissä olevaa merkittävää aikaansaamattomuutta: hän ei pitkällä aikavälillä pääse lähellekään hänelle annettuja kohtuullisia tavoitteita. Alisuoriutujan työn tulokset ovat usein kehnoja verrattuina lähes kaikkiin muihin samaa työtä samoissa olosuhteissa tekeviin kollegoihin. Työntekijä voi kuitenkin [...]

12.11.2020|

Radikaaleja muutoksia myös kunnissa – mikä neuvoksi?

Koronavirukseen liittyvistä päätöksistä johtuen moni toiminto kunnissa on keskeytynyt tai ainakin vähentynyt merkittävästi. Suurimmassa osassa Suomen kuntia saatetaan tänä vuonna päätyä lomautuksiin. Lomautustakin järeämpi toimenpide olisi irtisanominen taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Ensin luonnollisesti pyritään selvittämään esimerkiksi [...]

04.04.2020|

Uusi esimies – erotuomari, tsemppaaja vai molempia?

Lakien ja muiden yhteisten sääntöjen noudattaminen sekä muu hyvä esimiestyö ovat yleensä kiinteässä yhteydessä keskenään. Kuten erotuomarilla, myös esimiehellä toistot ja rutiinit turvaavat ratkaisujen oikeellisuutta ja järkevyyttä haastavissa ja yllättävissäkin tilanteissa. Molempien tehtävien tarkoituksena on [...]

23.09.2019|

Käytännön työkaluja esimiehille: kohti sujuvampaa arkea

Miten teillä menee töissä? Nakertavatko esimerkiksi alisuoriutuminen tai pahan mielen sairauslomat työyhteisönne motivaatiota? Entä onko pian voimaan tuleva työaikalain uudistus jo hallussa? Ovatko uusimmat pomonne päässeet hyvin mukaan tavoitteiden saavuttamisen imuun? Yksi esimiehen keskeisistä [...]

10.09.2019|

Henkilötiedot suojaan – vai someen?

Sosiaalisessa mediassa julkaistaan nykyään paljon henkilötietoja. Niitä ovat nimittäin kaikki sellaiset tiedot, joiden perusteella henkilö voidaan tunnistaa suoraan tai välillisesti – vaikkapa yhdistämällä yksittäisiä tietoja keskenään. Jotta henkilötietoja kuitenkin tekniikan ja viestinnän kehittyessä toisaalta suojattaisiin [...]

18.01.2019|

Ratkaisuja ja rajanvetoja esimiehille – muista myös esimiehen oikeudet!

Hyvä tunnelma ja yhteishenki? Vai riitoja ja kiusaamista? Näitä kaikkia voi mahtua samallekin työpaikalle ja jopa saman esimiehen ryhmään. Miten esimies voi parantaa tilannetta? Oikeudellisiakin keinoja voisi olla varsin terveellistä käyttää – mutta mistä tietää, [...]

02.02.2018|

Uusi työ tai työntekijä – millainen työsopimus kannattaa laatia?

Sopimukset on pidettävä myös työpaikalla, mutta millainen työsopimus kannattaisi tehdä? Entä millaista ei? Riippuu näkökulmasta ja sopijan tai neuvojan roolista. Työsopimuksen voi tehdä monella tavoin – jopa vain suullisesti. Niin ei kuitenkaan yleensä kannata [...]

27.10.2017|

Lääkärintodistus esimiehelle – tarpeellinen vai turha?

”Olen nyt omalla ilmoituksella kolme päivää sairaana ja poissa töistä. Parantelen tätä vatsatautia maanantain, tiistain ja keskiviikon” -tyyppiset toteamukset ovat yleisiä. Esimiehen ei kuitenkaan välttämättä tarvitse hyväksyä moista menettelyä, vaikka oikeus lähtökohtaisesti todettaisiinkin työpaikan [...]

17.08.2017|

KataKoski Oy – Katariina Sorvannon matka Ylöjärvelle Nurmon Koskiniemestä

”Älä, älä, alä!” Myöhäistä. Se meni jo. Nimittäin vasikalle pulverista ja vedestä sekoitettu juoma minun kurkustani alas. Oli pakko saada kokeilla. Maistaa uutta. Yksivuotiaan innolla ja uteliaisuudella tutustuin isovanhempieni navettaan. Periytyykö yrittäjyys? Mitään suurta vahinkoa [...]

04.04.2017|

Sairaana töihin?

”Sairaana ei saa tulla töihin”, kuuluu hyvä perusohje. Sairautta on kuitenkin kovin monenlaista ja -asteista. Usein riippuu myös sairastajan työmotivaatiosta, kuinka pitkän sairausloman hän pyrkii pitämään. Osa välttää poissaoloja viimeiseen asti, kun taas toinen [...]

17.08.2016|

Työntekijän irtisanominen – pätevät perustelut ja huolellinen menettely

Pienet ja keskisuuret työnantajat tuskailevat usein, ettei heillä tunnu olevan mitään oikeuksia, vaan ainoastaan velvollisuuksia työntekijöitään kohtaan. Työntekijöiden suojaksi onkin luotu kattava laki- ja sopimusviidakko. Toisaalta moni työntekijä kokee olevansa jatkuvassa ja kovenevassa erilaisten – [...]

17.05.2016|

Paikallista yksilöllisyyttä ja vastuunottoa

Pirkanmaata pitää jatkossakin kehittää. Se, mitä kulloinkin konkreettisesti on kannattavinta tehdä, tiedetään parhaiten täällä paikallisesti. Samalla tavoin kuin Pirkanmaan kehittämisessä, paras tieto työelämänkin toimintaedellytyksistä ja toimivimmista ratkaisuista on yleensä paikallisella tasolla. Joustavimmin ongelmat ratkaistaan työkoneiden [...]

12.05.2016|