Hyviäkin esimiestaitoja kannattaa päivittää

Ei ole helppoa olla hyvä esimies. Se on kuitenkin täysin mahdollista. Usein esimiehiltä vaaditaan monenlaista asiaosaamista. Myös yleisten johtamisoppien ja työoikeudellisten perustietojen olisi syytä olla hallussa. Lainsäädännön ja oikeuskäytännön lisäksi kuitenkin myös muun muassa organisaatiokulttuuri sekä erilaiset ihmis- ja valtasuhteet vaikuttavat merkittävästi eri työpaikoilla tosiasiallisesti käytössä oleviin toimintatapoihin. Kun sekä säännöt – niin kirjoitetut [...]

Saako lomaa lyhentää?

Oletko nähnyt painajaista siitä, että töihin pitäisi palata kesken loman? Vai oletko kenties päinvastoin haaveillut mahdollisuudesta aloittaa järjestelmällinen työarki jo sovittua aiemmin? Loman keskeyttäminen töiden vuoksi voi joskus olla ajankohtaista, mutta kovin kevyin perustein se ei yleensä ole mahdollista. Sovitun tai määrätyn loman lyhentäminen Lähtökohta on, että sovitut tai määrätyt lomat pidetään. Kyse on sekä [...]

Työn ja loman yhteensovittaminen – palautuminen on tärkeää!

Työ, loma ja palautuminen: osaatko sovittaa ne yhteen? Pyritkö ennakoimaan ja urakoimaan alkukesän työtaakkasi niin, ettei kaaos uhkaa juuri ennen lomaa? Onko tullut viime hetken yllätyksiä? Miltä tuntuu palata takaisin työpaikalle: alatko jo hyvissä ajoin ennen loman loppumista stressata odottavista töistä? Miten pomo ja muu työyhteisö ovat suhtautuneet loman ajoitustoiveisiisi: onko lomista sovittu vai onko [...]

Työntekijän irtisanominen – pätevät perustelut ja huolellinen menettely

Pienet ja keskisuuret työnantajat tuskailevat usein, ettei heillä tunnu olevan mitään oikeuksia, vaan ainoastaan velvollisuuksia työntekijöitään kohtaan. Työntekijöiden suojaksi onkin luotu kattava laki- ja sopimusviidakko. Toisaalta moni työntekijä kokee olevansa jatkuvassa ja kovenevassa erilaisten – ja joskus jopa ristiriitaisilta tuntuvien – vaatimusten puristuksessa. Ongelmat ja kysymyksenasettelut riippuvatkin usein näkökulmasta. Työntekijän irtisanominen on järeä toimi, johon [...]

Paikallista yksilöllisyyttä ja vastuunottoa

Pirkanmaata pitää jatkossakin kehittää. Se, mitä kulloinkin konkreettisesti on kannattavinta tehdä, tiedetään parhaiten täällä paikallisesti. Samalla tavoin kuin Pirkanmaan kehittämisessä, paras tieto työelämänkin toimintaedellytyksistä ja toimivimmista ratkaisuista on yleensä paikallisella tasolla. Joustavimmin ongelmat ratkaistaan työkoneiden ja kahvikuppien ääressä työpaikoilla. Tilanteet vaihtelevat yksittäistapauksissa, ja paikallisesti voidaan joustaa juuri kyseisen työpaikan – niin työnantajan kuin työntekijöidenkin – [...]

Palaveri vai painajainen?

”Ja sitten töihin!” Onko tämä tuttu toteamus palaverin päätteeksi? Miltä se tuntuu ja mitä se tarkoittaa? Minulle tuosta edellä mainitusta repliikistä syntyy tunne, että sen sanoja ajattelisi, ettei palaverissa olisikaan tehty töitä. Tuntuu siltä, että sanojan mielestä työnteko alkaisi vasta kokoushuoneen ulkopuolella. Näinhän ei missään tapauksessa saisi olla. Palaveriaika on kallista Kun porukka kokoontuu pohtimaan [...]

Itsensä johtamisen haaste ja riemu

Työelämässä kontrolloidaan ja mitataan. ”Mitä ei voi mitata, sitä ei voi johtaa – ja mitä ei voi johtaa, sitä ei voi kehittää”, kiteyttää vanhan viisauden. Entä sitten, kun ulkoapäin tuleva pakko tai kannustin syystä tai toisesta puuttuu? Yksityiselämässä kontrollia ja mittauksia on yleensä huomattavasti vähemmän. Siksi esimerkiksi laihduttaminen tai kunnon kohottaminen on usein kovin vaikeaa. [...]

Työelämän lait ja sopimukset – mistä on kyse?

”Apua! Olen tehnyt työstäni sopimuksen, mutten löydä paperia mistään. Mikä neuvoksi?” Mitä taitava työoikeusjuristi vastaisi moiseen kysymykseen? Entä joku muu työelämän asiantuntija? Aina kyse ei ole aivan siitä, mikä ensimmäiseksi tulee mieleen. Jotta kokonaiskuva hahmottuisi, on usein järkevää lähteä liikkeelle perusasioista. Työsopimuslaki on yksi työelämän peruslaeista. Siinä säädetään monista työsopimusosapuolten keskeisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Esimerkiksi [...]